millä voimistaa supistuksia Kiusaaminen voi olla rikos

viskiä tutuille mukitolkulla ”Kaveri oli heittänyt netissä homoläppää yhdestä pojasta. Siitä nousikin tosi iso juttu. Selvisi, että se täyttää kunnianloukkauksen tunnusmerkit, koska juttu ei pitänyt paikkaansa. Vaikka se poika olisikin ollut homo, niin se olisi silti katsottu rikokseksi, koska se olisi ollut yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämistä. Ei ihan ensimmäiseksi tullut mieleen, että tollanen läppä voisikin olla rikos, josta joutuu poliisin pakeille.”

ikkunoiden jäätyminen ulkopuolelta Kiusaaminen voi täyttää rikoksen tunnusmerkit. Kiusaajan yllyttäjä ja avunantaja voidaan myös tuomita avunantamisesta rikokseen.

Esimerkiksi seuraavia rikosnimikkeitä voidaan soveltaa kiusaamisen yhteydessä:

huono olo kierukan poiston jälkeen Pahoinpitely

  • Jos esimerkiksi lyödään, tönitään, potkitaan, kampataan, kuristetaan, vedetään hiuksista, käydään käsiksi tai aiheutetaan toiselle kipua tai vahingoitetaan terveyttä.
  • Vaikka uhrille ei tulisi teosta vammoja tai kipua.
  • Rangaistuksena voi olla sakkoja tai enintään kaksi vuotta vankeutta.

åldersgräns på star wars the force awakens Vammantuottamus

  • Jos kiusaaja aiheuttaa kiusatun fyysisen loukkaantumisen.
  • Rangaistuksena voi olla sakkoja tai enintään kuusi kuukautta vankeutta.

harrer cukrászda sopron várkerület 73 9400 Kunnianloukkaus

  • Jos kiusaaja levittää kiusatusta valheellista tietoa esimerkiksi netissä.
  • Törkeän kunnianloukkauksen kriteerit täyttyvät nopeasti netissä jutun levitessä nopeasti lukuisille ihmisille.
  • Rangaistuksena voi olla sakkoja tai enintään kuusi kuukautta vankeutta.

ranskaksi hyvää yötä Yksityiselämää loukkaavan tiedon levittäminen

  • Jos laittaa lukuisten ihmisten saataville (esimerkiksi nettiin) kiusatun yksityiselämästä tietoa tai kuvia ja ne aiheuttavat vahinkoa kiusatulle.
  • Rangaistuksena voi olla sakkoja tai enintään kaksi vuotta vankeutta.

äänimies yle areena Laiton uhkaus

  • Jos uhataan väkivallalla niin, että uhatulla on syy pelätä turvallisuutensa tai omaisuutensa olevan vakavassa vaarassa.
  • Rangaistuksena voi olla sakkoja tai enintään kaksi vuotta vankeutta.

rifle guerra civil española Pakottaminen

  • Jos väkivallalla tai uhkauksella pakotetaan kiusattu sietämään, tekemään tai jättämään tekemättä jotakin.
  • Rangaistuksena voi olla sakkoja tai enintään kaksi vuotta vankeutta.

Tiesitkö, että…

  • Kiusaaja voi saada tuomion, jos hän on täyttänyt 15 vuotta. Jokaisen alle 18-vuotiaan kiusaajan asian selvittelyyn voidaan kutsua mukaan myös lastensuojelu.
  • Vahingonkorvausvastuulla ei ole ikärajaa. Toisin sanoen myös alle 15-vuotias kiusaaja voidaan tuomita maksamaan vahingonkorvausta kiusatulle, jos kiusaamisesta on aiheutunut vahingonkorvauslain mukaan korvattavaa vahinkoa.
  • Kaiken ikäisiä lapsia voidaan käyttää todistajana rikoksen selvittämisessä. Todistajana toimimisesta ei voi kieltäytyä.
  • Jos näet tai koet kiusaamista, siitä kannattaa kertoa heti jollekin aikuiselle, esimerkiksi vanhemmillesi, opettajillesi, koulukuraattorille tai kouluterveydenhoitajalle. Aikuisen kanssa voi yhdessä harkita, tarvitseeko kiusaamisesta ilmoittaa poliisille.

paineen tunne ylävatsassa oikealla Aiheeseen liittyvät